Kun ajattelen uimahallin kahvilaa, tulee ensimmäisenä mieleeni kloorin haju, jälkihiki, sellofaaniin kääritty nahkea juustosämpylä ja hikoileva berliininmunkki. Tai tuli, ennen kuin löysin uimahallin, jossa niin miljöö kuin eväätkin ovat ihan omalla tasollaan.
Yrjönkadun uimahalli tarjoaa ihanan hemmottelupaikan keskellä Helsinkiä. Löydän itseni säännöllisin väliajoin jonakin sunnuntaina ystäväni kanssa lausumassa ääneen maagiset sanat "Yläkertaan, lisätunnilla."
Kolmessa tunnissa ehtiikin sitten juuri ja juuri nauttimaan sekä erilaisista saunoista, uimisesta art deco -uimahallin altaassa että Cafe Yrjön tarjoiluista. Yläkerran uintihintaan sisältyy lepohytti, pyyhe ja kylpytakki.
Yrjönkadulla on perinteisesti uitu alasti erikseen naisten ja miesten vuoroilla, mutta nykyään uimapuvutkin ovat sallittuja. Valvojissa on molempia sukupuolia, joten ymmärrän toki, jos alastomuus ei jostakusta tunnu mukavalta.
Itse koen alasti uimisen kuitenkin niin vapauttavana, että vähät välitän, jos minun räpiköimistäni valvoo vastakkaisen sukupuolen edustaja. Uskon myös, että häntä kiinnostaa enemmän hengissä pysymiseni kuin mikään muu.
Saunomisen ja uimisen jälkeen on ihanaa istahtaa alas ja kohta onkin Cafe Yrjön lupsakka tarjoilija paikalla. Kylpytakkiin kääriytyneenä voi ravita itseään vaikkapa kermaisella lohikeitolla tai vorschmackilla. Ruoan kylkeen voi valita lasillisen kuohuvaa tai mieleisensä runsaasta teevalikoimasta. Kevättalvella tarjolla on blinejä.
Vaikka monet klassikot pysyvät listalla vuodesta toiseen, tulee syksyisin myös uusia makuja kokeiltavaksi. Viimeisimmällä käynnillä maistetut jälkiruoat, sitruunakakku lakritsikastikkeella ja kantarellipaahtovanukas olivat sanalla sanoen, noh... erikoisia.
Kalalautanen Pielisjärven savumuikulla, tervasilakalla ja sillitartarilla ei kuitenkaan koskaan petä. Ja syönnin päälle voi vielä oikaista lepohytin lavitsalle herkkuja sulattelemaan.
*****
Cafe Yrjö Instagramissa
22. syyskuuta 2019
21. syyskuuta 2019
Saurahuone: Kotoisaa kahvilatunnelmaa ratikan päättärillä
Käpylän ytimessä, ykkösen ratikan päätepysäkin kupeessa sijaitsee pikkuruinen Saurahuone. Reilun vuoden verran toiminut viinibaarin ja kahvilan yhdistelmä tarjoilee niin aamiaista, lounasta kuin brunssiakin. Viinibaariksi se tosin sulkeutuu omien kulkujeni suhteen melko varhain, joten sellaisena en sitä ole testannut.
Mutta kahvilla ja syömässä olen siellä käynyt useamman kerran, ja kerrosvadilla pöytään tarjoiltu viikonloppubrunssi on suosikkejani. Tarjolle tuodaan monenlaista leipää, voisarvia, vihanneksia, leikkeleitä, juustoja, hedelmiä sekä erilaisia makeita asioita, viimeisimmällä kerralla suklaamoussea ja tuulihattuja. Syötävää riittää, kahden hengen seurueessa vatsat täyttyvät ja suu tykkää.
Ainekset ovat tuoreita, leipäkin eilen leivottua. Halutessaan brunssin saa hyvinkin yksilöllisesti ruokavalion mukaan muokattuna, myös vegaanisena.
Ruokalista elää erilaisten teemojen mukaan ja välillä tarjolla on ollut esimerkiksi vohveleita runsailla täytteillä. Juustotarjotin pullistelee herkkuja ja smoothiet ovat erinomaisia.
Nälkäkiukkuisena paikalle ei kuitenkaan kannata tulla, sillä tarjoilu on ruuhkatilanteesta riippumatta verkkaista. Mutta kiireettömään lauantaibrunssiin Saurahuone on mitä mainioin valinta.
Kierrätyskalusteilla sisustetun kahvilan tunnelma on rennonletkeä, vinyylisoittimeen voi sujauttaa haluamaansa musiikkia ja valikoimissa on luomuviinejä ja pienpanimo-oluita. Samoissa tiloissa toimii myös pitopalvelu, musiikkiagentuuri ja graafinen suunnittelutoimisto.
Jollain tavalla paikka tuntuu somalta sekoitukselta kahdesta - jo edesmenneestä - lempikuppilastani Tampereelta: Piiasta ja rengistä sekä Kahvila Valosta. Siksi oloni onkin siellä aina varsin kotoisa.
*****
Saurahuone Instagramissa
Mutta kahvilla ja syömässä olen siellä käynyt useamman kerran, ja kerrosvadilla pöytään tarjoiltu viikonloppubrunssi on suosikkejani. Tarjolle tuodaan monenlaista leipää, voisarvia, vihanneksia, leikkeleitä, juustoja, hedelmiä sekä erilaisia makeita asioita, viimeisimmällä kerralla suklaamoussea ja tuulihattuja. Syötävää riittää, kahden hengen seurueessa vatsat täyttyvät ja suu tykkää.
Ainekset ovat tuoreita, leipäkin eilen leivottua. Halutessaan brunssin saa hyvinkin yksilöllisesti ruokavalion mukaan muokattuna, myös vegaanisena.
Ruokalista elää erilaisten teemojen mukaan ja välillä tarjolla on ollut esimerkiksi vohveleita runsailla täytteillä. Juustotarjotin pullistelee herkkuja ja smoothiet ovat erinomaisia.
Nälkäkiukkuisena paikalle ei kuitenkaan kannata tulla, sillä tarjoilu on ruuhkatilanteesta riippumatta verkkaista. Mutta kiireettömään lauantaibrunssiin Saurahuone on mitä mainioin valinta.
Kierrätyskalusteilla sisustetun kahvilan tunnelma on rennonletkeä, vinyylisoittimeen voi sujauttaa haluamaansa musiikkia ja valikoimissa on luomuviinejä ja pienpanimo-oluita. Samoissa tiloissa toimii myös pitopalvelu, musiikkiagentuuri ja graafinen suunnittelutoimisto.
Jollain tavalla paikka tuntuu somalta sekoitukselta kahdesta - jo edesmenneestä - lempikuppilastani Tampereelta: Piiasta ja rengistä sekä Kahvila Valosta. Siksi oloni onkin siellä aina varsin kotoisa.
*****
Saurahuone Instagramissa
1. elokuuta 2019
Ei ainoastaan leivästä, mutta melkein
Kun olen nälissäni, ajattelen yleensä ensimmäisenä leipää. Mieluiten ruisleipää, mahdollisimman hapanta, parhaimmillaan hiivatonta ja pelkkää ruista sisältävää. Viime aikoina olen löytänyt myös kauraleivän sekä juurella nostatetun vehnäleivän ihanuuden.
Ulkomailla kaipaan tuhtia voileipää, erityisesti aamiaisella. Vaikka olen perso myös makealle, se ei uppoa aamulla, joten usein pyörinkin hotellin aamiaishuoneessa tai kahvilassa epätoivoissani etsien patongin, voisarven tai vitivalkoisen sämpyläni väliin edes juustoviipaletta, mitä tahansa suolaista.
Ei ilahduta sen seitsemän sorttia kakkusia, jos ne ovat tarjolla oman suun suhteen väärään aikaan. (Toinen jännityksen paikka hotelliaamiaisella on aina se, ovatko kahvi ja appelsiinimehu riittävän vahvaa vai ihan litkua.) Tai sitten aamiaista ei saa lainkaan. Ja se jos mikä kuohuttaa tunteita.
Jouduin elokuussa 2013 viettämään yön Heathrow'n lentokenttähotellissa, kun kotimatka Edinburghista sai yllättäviä käänteitä. British Airways -lentoyhtiön tarjoama hotelli oli kristallikruunuineen, marmorilattioineen ja kylpyammeineen toki hieno, mutta olisin mieluummin ollut samaan aikaan jo kotona. Lentokenttäalueelta ei lähikauppaa löytynyt, mutta koska tarjolla oli illallinen meille uudelleenreititetyille, arvelin selviäväni aamupalalle saakka ilman omia eväitä.
Aamulento oli lähdössä sianpieremän aikaan, mutta hotelli ei tarjonnutkaan aikaisille lähtijöille mitään, vaikka ei liene poikkeuksellista, että juuri lentokentän vieressä yöpyvillä saattaa olla sellaisia tarpeita. Usein tarjolla on jugurttia tai muuta pientä, vaikka tuhdimpi aamiainen olisikin tarjolla vasta myöhemmin. Ei Radisson Blu Edwardianissa, tiedoksenne.
Maha (ja ehkä hieman ääneenkin) muristen lähdin siis suoraan kentälle. Lentokentällä oli hirmuinen ryysis, kuten Heathrow'lla on aina. Kaikissa kahviloissa jonot olivat niin pitkiä, että turvauduin kioskin tarjontaan. Jonotin ihan liian kauan päästäkseni maksamaan pussillisen liian suolaisia perunalastuja nautittavaksi liian sokeroidun appelsiinimehuni kanssa.
Kun lopulta pääsin Finnairin sinivalkoisten siipien suojaan, olin jo aivan epätoivoinen ja kaameassa nälkä-ja väsymyskiukussa.
Sitten lentoemännät alkoivat tarjoilla kahvia ja ruisleipää. En tiedä, milloin olisin ollut niin onnellinen sellofaaniin kääritystä hieman nihkeästä juustoreissumiehestä, että päästin salaa pienen iloitkun. Koti oli jo heti hieman lähempänä.
Ulkomailla kaipaan tuhtia voileipää, erityisesti aamiaisella. Vaikka olen perso myös makealle, se ei uppoa aamulla, joten usein pyörinkin hotellin aamiaishuoneessa tai kahvilassa epätoivoissani etsien patongin, voisarven tai vitivalkoisen sämpyläni väliin edes juustoviipaletta, mitä tahansa suolaista.
Ei ilahduta sen seitsemän sorttia kakkusia, jos ne ovat tarjolla oman suun suhteen väärään aikaan. (Toinen jännityksen paikka hotelliaamiaisella on aina se, ovatko kahvi ja appelsiinimehu riittävän vahvaa vai ihan litkua.) Tai sitten aamiaista ei saa lainkaan. Ja se jos mikä kuohuttaa tunteita.
Jouduin elokuussa 2013 viettämään yön Heathrow'n lentokenttähotellissa, kun kotimatka Edinburghista sai yllättäviä käänteitä. British Airways -lentoyhtiön tarjoama hotelli oli kristallikruunuineen, marmorilattioineen ja kylpyammeineen toki hieno, mutta olisin mieluummin ollut samaan aikaan jo kotona. Lentokenttäalueelta ei lähikauppaa löytynyt, mutta koska tarjolla oli illallinen meille uudelleenreititetyille, arvelin selviäväni aamupalalle saakka ilman omia eväitä.
Aamulento oli lähdössä sianpieremän aikaan, mutta hotelli ei tarjonnutkaan aikaisille lähtijöille mitään, vaikka ei liene poikkeuksellista, että juuri lentokentän vieressä yöpyvillä saattaa olla sellaisia tarpeita. Usein tarjolla on jugurttia tai muuta pientä, vaikka tuhdimpi aamiainen olisikin tarjolla vasta myöhemmin. Ei Radisson Blu Edwardianissa, tiedoksenne.
Maha (ja ehkä hieman ääneenkin) muristen lähdin siis suoraan kentälle. Lentokentällä oli hirmuinen ryysis, kuten Heathrow'lla on aina. Kaikissa kahviloissa jonot olivat niin pitkiä, että turvauduin kioskin tarjontaan. Jonotin ihan liian kauan päästäkseni maksamaan pussillisen liian suolaisia perunalastuja nautittavaksi liian sokeroidun appelsiinimehuni kanssa.
Kun lopulta pääsin Finnairin sinivalkoisten siipien suojaan, olin jo aivan epätoivoinen ja kaameassa nälkä-ja väsymyskiukussa.
Sitten lentoemännät alkoivat tarjoilla kahvia ja ruisleipää. En tiedä, milloin olisin ollut niin onnellinen sellofaaniin kääritystä hieman nihkeästä juustoreissumiehestä, että päästin salaa pienen iloitkun. Koti oli jo heti hieman lähempänä.
24. heinäkuuta 2019
Kahvila Siili: Sunnuntaibrunssi viileässä keitaassa
Länsi-Käpylän omakotitaloalueella sijaitseva Kahvila Siili on auki vain kesäisin. 1920-luvun paritalon kivijalassa toimi vielä 80-luvulla elintarvikeliike. Monet vanhojen talojen liikehuoneistoista on sittemmin muutettu asunnoiksi.
Lukuisien eri teknologiayritysten (kuten Jaikun ja Flickrin) parissa uraa Kaliforniassa tehneet Jyri Engerström ja Caterina Fake perustivat kahvilan vuonna 2015. Sisätilan suunnittelussa ovat olleet mukana myös muotoilijapariskunta Aamu Song ja Johan Olin, joiden taide-esineitä on myös myynnissä.
Vaikka sisälläkin on muutamia asiakaspaikkoja, Siilin terassi on kuitenkin se keidas, jonka perässä sinne itse - helteestä kärsivänä - menen. Puiden varjostamalla pihalla on ihanan viileää istuskella ja hyvällä lykyllä naapuripöydän alla nuuskuttaa joku kiva koirakin.
Pöytiin tarjoiltu sunnuntaibrunssi on yksinkertainen ja herkullinen ja sisältää avokadoleipää, kananmunaa sekä granolaa. Satsi on ollut aika lailla samanlainen aiempinakin kesinä, mutta muuttuu onneksi aina sen verran, ettei siihen ehdi kyllästyä. Pienet pöydät vaativat hieman tetriksen peluuta, jotta kaikki kipposet ja kupposet mahtuvat.
Brunssin osaset täydensivät tälläkin kertaa toisiaan hienosti. Sous vide -kypsennetty, lähes juokseva kananmuna oli höystetty krutongeilla ja pikkelöidyllä fenkolilla. Rakastan munia erilaisissa muodoissa ja tämä kilpailee kyllä suosikkiannokseni tittelistä Tukholman Hotel Rivalin aamiaisella tarjotun egg florentinen kanssa.
Siilin avokadoleivän syöminen on taitolaji. Hapanleivän päälle oli kasattu ylenpalttinen keko valkopaputahnaa, omenaa, avokadoa, pestoa, siemeniä ja herneenversoja. Kippasin jälleen koko komeuden, mutta poikkeuksellisesti tällä kertaa en syliini vaan suoraan lautaselle.
Tämä jotenkin kuuluu asiaan. Siilin terassin kiikkerät pöydät ja tuolit ovat epätasaisella kivetyksellä, enkä ole tainnut selvitä sieltä koskaan läikyttämättä jotakin pöydälle tai omaan tai seuralaisen syliin. Perinteitä ne ovat kömpelötkin perinteet.
Rouskuva granola jugurtin kanssa oli kuorrutettu mansikoilla, mustikoilla ja vadelmilla. Makeutta reilunkokoiseen annokseen antoi banaani (joka on inhokkihedelmäni, mutta sopi tässä kokonaisuuteen todella hyvin), happamuutta toi kevyellä kädellä sokeroitu omenasose.
Viidettä kesää avoinna oleva kahvila oli ainakin helteisenä sunnuntai-iltapäivänä lähes täynnä ja toivoa sopii, että asiakkaita riittää jatkossakin, Käpylässä kun ei ole ihan hirveästi tämän tyyppistä tarjontaa. Itä-Käpylän puolelta löytyvät kuitenkin mm. Cafe Sose ja Cafe Saurahuone, Koskelasta Cafe Amore.
*****
Kahvila Siili Instagramissa
Lukuisien eri teknologiayritysten (kuten Jaikun ja Flickrin) parissa uraa Kaliforniassa tehneet Jyri Engerström ja Caterina Fake perustivat kahvilan vuonna 2015. Sisätilan suunnittelussa ovat olleet mukana myös muotoilijapariskunta Aamu Song ja Johan Olin, joiden taide-esineitä on myös myynnissä.
Vaikka sisälläkin on muutamia asiakaspaikkoja, Siilin terassi on kuitenkin se keidas, jonka perässä sinne itse - helteestä kärsivänä - menen. Puiden varjostamalla pihalla on ihanan viileää istuskella ja hyvällä lykyllä naapuripöydän alla nuuskuttaa joku kiva koirakin.
Pöytiin tarjoiltu sunnuntaibrunssi on yksinkertainen ja herkullinen ja sisältää avokadoleipää, kananmunaa sekä granolaa. Satsi on ollut aika lailla samanlainen aiempinakin kesinä, mutta muuttuu onneksi aina sen verran, ettei siihen ehdi kyllästyä. Pienet pöydät vaativat hieman tetriksen peluuta, jotta kaikki kipposet ja kupposet mahtuvat.
Brunssin osaset täydensivät tälläkin kertaa toisiaan hienosti. Sous vide -kypsennetty, lähes juokseva kananmuna oli höystetty krutongeilla ja pikkelöidyllä fenkolilla. Rakastan munia erilaisissa muodoissa ja tämä kilpailee kyllä suosikkiannokseni tittelistä Tukholman Hotel Rivalin aamiaisella tarjotun egg florentinen kanssa.
Siilin avokadoleivän syöminen on taitolaji. Hapanleivän päälle oli kasattu ylenpalttinen keko valkopaputahnaa, omenaa, avokadoa, pestoa, siemeniä ja herneenversoja. Kippasin jälleen koko komeuden, mutta poikkeuksellisesti tällä kertaa en syliini vaan suoraan lautaselle.
Tämä jotenkin kuuluu asiaan. Siilin terassin kiikkerät pöydät ja tuolit ovat epätasaisella kivetyksellä, enkä ole tainnut selvitä sieltä koskaan läikyttämättä jotakin pöydälle tai omaan tai seuralaisen syliin. Perinteitä ne ovat kömpelötkin perinteet.
Rouskuva granola jugurtin kanssa oli kuorrutettu mansikoilla, mustikoilla ja vadelmilla. Makeutta reilunkokoiseen annokseen antoi banaani (joka on inhokkihedelmäni, mutta sopi tässä kokonaisuuteen todella hyvin), happamuutta toi kevyellä kädellä sokeroitu omenasose.
Viidettä kesää avoinna oleva kahvila oli ainakin helteisenä sunnuntai-iltapäivänä lähes täynnä ja toivoa sopii, että asiakkaita riittää jatkossakin, Käpylässä kun ei ole ihan hirveästi tämän tyyppistä tarjontaa. Itä-Käpylän puolelta löytyvät kuitenkin mm. Cafe Sose ja Cafe Saurahuone, Koskelasta Cafe Amore.
*****
Kahvila Siili Instagramissa
20. heinäkuuta 2019
Muistoja lautasella: Azorit
Matkustin vuodenvaihteessa 2016-2017 Portossa ja Azoreilla ja tavoitteeni oli syödä kalaa tai jotakin merenelävää joka päivä. Syön mielläni lähes kaikkea, mitä merestä nousee, niinpä saariryhmä keskellä Atlanttia piti olla täydellinen kohde.
Olihan se, lähes aina. Sain paikallista kuivattua turskaa eli bacalhauta, rapeita sardiineja, herkullista sushia, tonnikalaa, pietarinkalaa, punakurnusimppua, kummeliturskaa ja luikeroturskaa sekä erilaisia äyriäisiä. Mutta sain sentään myös koppuraksi leivitettyä nimetöntä lounaskalaa. Vieläkin puistattaa.
Merenkäynti oli joinakin päivinä niin kovaa, että edes kalastajat eivät lähteneet merelle, niinpä "päivän kala" saattoi olla myös esimerkiksi juustolautanen. Turha tuomita, olisit itse tehnyt samoin niiden ihanien paikallisten juustojen äärellä.
Koska matkustin sesongin ulkopuolella, osasin odottaa vähäistä ruuhkaa. Sitä en osannut odottaa, että olisin Hotel Graciosan ainoa asukas. Toki oli joulu, mutta ajattelin, että kai nyt joku muukin pakenee juhlapyhiä yksin pikkusaarelle keskelle valtamerta. Ei ilmeisesti.
Ennen reissua kirjoitin hotelliin ja kysyin, tarvitaanko jouluaattoillaksi varaus. "Varaamme sinulle pöydän klo 19," he vastasivat. Seitsemältä laskeuduin huoneestani hotellin ravintolaan vain havaitakseni, että olin myös ravintolan ainoa asiakas ja paikalla oli kolme henkilökunnan edustajaa - vain minua varten. Hävetti ja huvitti.
Myös aamulla olin ruokasalissa yksin ja minulle olikin katettu oma aamiaispöytä "yksi kaikkea" -metodilla. Joulupäivänä sentään paikalla oli vain vastaanottovirkailija, joka pyöräytti minulle toastin lounaaksi.
Azorilaisesta avuliaisuudesta kertoi myös se, että kun tiedustelin hotellin verkkosivuilla mainittua polkupyörän lainausta, kerrottiin ettei sellaista ole, mutta hotellin johtajan polkupyörä voitaisiin tuoda minulle lainaan - Lissabonista. Kieltäydyin ja kiitin ystävällisyydestä.
Vaikka mereneläviä oli siis tarjolla yllin kyllin, oli reissun mieleenpainuvin ateria aivan jotakin muuta. Olin varannut päivän kiertomatkan ympäri Azorien pääsaarta São Miguelia. Koska sielläkään ei ollut sesonki, osallistui retkelle kanssani vain yksi iäkäs eläkeläispariskunta sekä tietenkin opas, joka otti tunnollisesti valokuvat jokaisesta pysähdyspaikasta pikkubussissa istuville vanhuksille.
Ensimmäisellä pysähdyksellä maistelimme paikallista kermaleivosta pastel de nataa, mutta varsinainen ateria oli vielä edessä. Kävimme tutustumassa Furnasin vulkaanisiin kuumiin lähteisiin ja siellä, kuumaan hiekkaan haudattuna kypsyi cozido, padallinen perunoita, kaalia ja monenlaista lihaa (possua, nautaa ja kanaa) sekä makkaroita (veri- ja joku muu).
Vaikka en ole mikään erityinen lihansyöjä, tämä oli aivan taivaallisen hyvää. En tiedä, kauanko pata oli hiekassa muhinut, mutta kaikki oli kypsynyt pehmeäksi ja herkulliseksi. Jälkiruoaksi söimme viipaleet mehevää ananasta.
Olihan se, lähes aina. Sain paikallista kuivattua turskaa eli bacalhauta, rapeita sardiineja, herkullista sushia, tonnikalaa, pietarinkalaa, punakurnusimppua, kummeliturskaa ja luikeroturskaa sekä erilaisia äyriäisiä. Mutta sain sentään myös koppuraksi leivitettyä nimetöntä lounaskalaa. Vieläkin puistattaa.
Merenkäynti oli joinakin päivinä niin kovaa, että edes kalastajat eivät lähteneet merelle, niinpä "päivän kala" saattoi olla myös esimerkiksi juustolautanen. Turha tuomita, olisit itse tehnyt samoin niiden ihanien paikallisten juustojen äärellä.
Koska matkustin sesongin ulkopuolella, osasin odottaa vähäistä ruuhkaa. Sitä en osannut odottaa, että olisin Hotel Graciosan ainoa asukas. Toki oli joulu, mutta ajattelin, että kai nyt joku muukin pakenee juhlapyhiä yksin pikkusaarelle keskelle valtamerta. Ei ilmeisesti.
Ennen reissua kirjoitin hotelliin ja kysyin, tarvitaanko jouluaattoillaksi varaus. "Varaamme sinulle pöydän klo 19," he vastasivat. Seitsemältä laskeuduin huoneestani hotellin ravintolaan vain havaitakseni, että olin myös ravintolan ainoa asiakas ja paikalla oli kolme henkilökunnan edustajaa - vain minua varten. Hävetti ja huvitti.
Myös aamulla olin ruokasalissa yksin ja minulle olikin katettu oma aamiaispöytä "yksi kaikkea" -metodilla. Joulupäivänä sentään paikalla oli vain vastaanottovirkailija, joka pyöräytti minulle toastin lounaaksi.
Azorilaisesta avuliaisuudesta kertoi myös se, että kun tiedustelin hotellin verkkosivuilla mainittua polkupyörän lainausta, kerrottiin ettei sellaista ole, mutta hotellin johtajan polkupyörä voitaisiin tuoda minulle lainaan - Lissabonista. Kieltäydyin ja kiitin ystävällisyydestä.
Vaikka mereneläviä oli siis tarjolla yllin kyllin, oli reissun mieleenpainuvin ateria aivan jotakin muuta. Olin varannut päivän kiertomatkan ympäri Azorien pääsaarta São Miguelia. Koska sielläkään ei ollut sesonki, osallistui retkelle kanssani vain yksi iäkäs eläkeläispariskunta sekä tietenkin opas, joka otti tunnollisesti valokuvat jokaisesta pysähdyspaikasta pikkubussissa istuville vanhuksille.
Ensimmäisellä pysähdyksellä maistelimme paikallista kermaleivosta pastel de nataa, mutta varsinainen ateria oli vielä edessä. Kävimme tutustumassa Furnasin vulkaanisiin kuumiin lähteisiin ja siellä, kuumaan hiekkaan haudattuna kypsyi cozido, padallinen perunoita, kaalia ja monenlaista lihaa (possua, nautaa ja kanaa) sekä makkaroita (veri- ja joku muu).
Vaikka en ole mikään erityinen lihansyöjä, tämä oli aivan taivaallisen hyvää. En tiedä, kauanko pata oli hiekassa muhinut, mutta kaikki oli kypsynyt pehmeäksi ja herkulliseksi. Jälkiruoaksi söimme viipaleet mehevää ananasta.
17. heinäkuuta 2019
Muistoja lautasella: Hákarl
Reykjavikissa kesällä 2017 ystäväni tarjosi minulle ja puolisolleni islantilaisia herkkuja. Juustot olivat mainioita, leipä maukasta. Sitten hän kysyi, haluammeko maistaa hákarlia.
Meillä oli aavistus siitä, mitä oli tiedossa eli tietenkin halusimme, mutta epäilykset alkoivat herätä ja katumus nostaa päätään, kun emäntämme haki herkun parvekkeeltaan. Ei kuulemma halunnut sitä sisään asuntoon yhtään pidemmäksi aikaa, kuin oli tarpeen.
Hákarl on joko jättiläishaista tai holkerista ensin 6-12 viikkoa maakuopassa käyttämällä ja sitten 4-5 kuukautta kuivattamalla valmistettu perinneruoka, jonka omalaatuinen maku huuhdotaan alas brennivinillä eli käytännössä paloviinalla.
"Ajatelkaa vahvoja juustoja". sanoi emäntämme ja niin me teimme. Ammoniakkinen haju tai todella kypsän juuston maku ei kuitenkaan ylittänyt jänteikästä suutuntumaa. Viina maistui oikein hyvältä tämän jälkeen. Yksi pala riitti.
Meillä oli aavistus siitä, mitä oli tiedossa eli tietenkin halusimme, mutta epäilykset alkoivat herätä ja katumus nostaa päätään, kun emäntämme haki herkun parvekkeeltaan. Ei kuulemma halunnut sitä sisään asuntoon yhtään pidemmäksi aikaa, kuin oli tarpeen.
Hákarl on joko jättiläishaista tai holkerista ensin 6-12 viikkoa maakuopassa käyttämällä ja sitten 4-5 kuukautta kuivattamalla valmistettu perinneruoka, jonka omalaatuinen maku huuhdotaan alas brennivinillä eli käytännössä paloviinalla.
"Ajatelkaa vahvoja juustoja". sanoi emäntämme ja niin me teimme. Ammoniakkinen haju tai todella kypsän juuston maku ei kuitenkaan ylittänyt jänteikästä suutuntumaa. Viina maistui oikein hyvältä tämän jälkeen. Yksi pala riitti.
13. heinäkuuta 2019
Muistoja lautasella: Barcelona
Tammikuussa 2014 matkustin ystäväni kanssa muutamaksi päiväksi Barcelonaan. Toisena päivänä kipitimme heti aamusta Sagrada Famiglia -kirkkoon, jonka lasimaalausten lävitse siivilöityvä aurinko sai tällaisen paatuneenkin pakanan kokemaan pyhyyden hetken.
Kirkosta päästyämme shoppailimme pitkin päivää nauttien paitsi herkulliset friteeratut sardellit lounaaksi, myös muutamat tuhdit gin & tonicit (joiden myötä päädyin ostamaan kengät, joissa ei voi kuin istua ja silloinkin sattuu, mutta se on toinen tarina se). Illallisaikaan olimme aivan uupuneita ja ostokset nopeasti hotellille heitettyämme sellaisessa nälkäkiukussa, että päätimme mennä ensimmäiseen ravintolaan, johon vain suinkin mahtuu.
Viereisessä korttelissa oli pieni baari ja toivoimme, että sieltä saisi edes tapaksia ensihätään. Mutta kun tarjoilija kuuli, että tulisimme syömään, hän ohjasikin meidät baarin takaa avautuvaan ravintolaan, jonka keskellä avokeittiössä hääräsi charmantti kokki.
Yritimme mennä vaivihkaa sivupöytään, mutta kokki vaati meitä tiskin ääreen istumaan. Menimme vähän epäluuloisina, mutta ateriasta sukeutui sekä kulinaarinen riemu että viihdyttävä esitys. Saimme flirttiä koko rahan edestä, mutta myös aivan ihanaa ruokaa. Tiski oli täynnä kaikenlaista merenelävää, jota en osaisi edes nimetä ja kokki pariloi ja paistoi niitä showmiehen elkein.
Pääruoaksi tilaamamme paella viivästyi hieman - mitä emme olleet ehtineet edes huomata, sillä alkupaloiksi nautitut tapakset ja drinkit olivat jo vieneet pahimmat kiukut mennessään - ja kokki kiikutti meille hyvitykseksi vielä yhdet tapakset. Kun selvisi, että lautasella oli lihaa ja ystäväni puolestaan kala-kasvissyöjä, hän pyöräytti vielä pannullansa kourallisen pienenpieniä simpukoita.
Onnellisina ja vatsat täynnä meidän olikin sitten helppo vyöryä kadun yli takaisin hotelliin.
Kirkosta päästyämme shoppailimme pitkin päivää nauttien paitsi herkulliset friteeratut sardellit lounaaksi, myös muutamat tuhdit gin & tonicit (joiden myötä päädyin ostamaan kengät, joissa ei voi kuin istua ja silloinkin sattuu, mutta se on toinen tarina se). Illallisaikaan olimme aivan uupuneita ja ostokset nopeasti hotellille heitettyämme sellaisessa nälkäkiukussa, että päätimme mennä ensimmäiseen ravintolaan, johon vain suinkin mahtuu.
Viereisessä korttelissa oli pieni baari ja toivoimme, että sieltä saisi edes tapaksia ensihätään. Mutta kun tarjoilija kuuli, että tulisimme syömään, hän ohjasikin meidät baarin takaa avautuvaan ravintolaan, jonka keskellä avokeittiössä hääräsi charmantti kokki.
Yritimme mennä vaivihkaa sivupöytään, mutta kokki vaati meitä tiskin ääreen istumaan. Menimme vähän epäluuloisina, mutta ateriasta sukeutui sekä kulinaarinen riemu että viihdyttävä esitys. Saimme flirttiä koko rahan edestä, mutta myös aivan ihanaa ruokaa. Tiski oli täynnä kaikenlaista merenelävää, jota en osaisi edes nimetä ja kokki pariloi ja paistoi niitä showmiehen elkein.
Pääruoaksi tilaamamme paella viivästyi hieman - mitä emme olleet ehtineet edes huomata, sillä alkupaloiksi nautitut tapakset ja drinkit olivat jo vieneet pahimmat kiukut mennessään - ja kokki kiikutti meille hyvitykseksi vielä yhdet tapakset. Kun selvisi, että lautasella oli lihaa ja ystäväni puolestaan kala-kasvissyöjä, hän pyöräytti vielä pannullansa kourallisen pienenpieniä simpukoita.
Onnellisina ja vatsat täynnä meidän olikin sitten helppo vyöryä kadun yli takaisin hotelliin.
11. heinäkuuta 2019
Muistoja lautasella: Fine diningia navetassa
Kiersimme kesällä 2018 Saariston rengastietä. Yksi viipyilevän matkan majapaikoista oli Korppoossa sijaitseva, vanhaan navettaan rakennettu Hotel Nestor. Viehättävän hotellin helmi on Ravintola Back Pocket, joka sijaitsee rakennuksen vanhimmassa osassa, 200 vuotta vanhassa kivijalassa. Hotellia ja ravintolaa pyörittää tilalla lapsuutensa kesiä viettänyt William Hellgren.
Illan tullen hipsimme huoneestamme ravintolaan, jossa tarjolla oli viiden ruokalajin maistelumenu. Lautasilla oli tarkkaan harkittuja puhtaita makuja, lähiruokaa, parsaa, raparperia, kaunista asettelua ja kukkasia. Viileät kiviseinät ja -lattia ympärillä, jalassa villasukat. Söimme pitkään ja hartaasti.
Illallisen jälkeen saunoimme ja pihalla löylyjen jälkeen istuessa puoliso tuumasi, että kylmä virvoke olisi nyt paikallaan, mutta mistä sellainen nyt tähän hätään löytyisi. Varovasti koputellen keittiöstä löytyi henkilökunnan edustaja, joka tarjoili meille vielä lasilliset shampanjaa ennen kuin kapusimme vatsat pullollaan tilan uskollisen Klinga-hevosen mukaan nimettyyn huoneeseemme.
Hyvä mieli tuli aamulla vielä siitä, että edellisen illan raaka-aineiden ylijäämä, parsaa ja parmesaania, löytyi aamiaismunakkaastani.
*****
Ravintola Back Pocket Instagramissa
Illan tullen hipsimme huoneestamme ravintolaan, jossa tarjolla oli viiden ruokalajin maistelumenu. Lautasilla oli tarkkaan harkittuja puhtaita makuja, lähiruokaa, parsaa, raparperia, kaunista asettelua ja kukkasia. Viileät kiviseinät ja -lattia ympärillä, jalassa villasukat. Söimme pitkään ja hartaasti.
Illallisen jälkeen saunoimme ja pihalla löylyjen jälkeen istuessa puoliso tuumasi, että kylmä virvoke olisi nyt paikallaan, mutta mistä sellainen nyt tähän hätään löytyisi. Varovasti koputellen keittiöstä löytyi henkilökunnan edustaja, joka tarjoili meille vielä lasilliset shampanjaa ennen kuin kapusimme vatsat pullollaan tilan uskollisen Klinga-hevosen mukaan nimettyyn huoneeseemme.
Hyvä mieli tuli aamulla vielä siitä, että edellisen illan raaka-aineiden ylijäämä, parsaa ja parmesaania, löytyi aamiaismunakkaastani.
*****
Ravintola Back Pocket Instagramissa
10. heinäkuuta 2019
Flät no 14: Rakkaudesta aamiaiseen
Ennen kuin silloinen poikaystäväni oli tuleva puoliso, hän tarjoili minulle aamiaista keskellä yötä. Se oli tajunnanräjäyttävää anarkiaa! Aamiaista nyt keskellä yötä! Kenties siksi hän on nyt puoliso ja kenties siksi aamiainen on meille yhteinen ilo ja tärkeä hetki.
Aamiaista saa epäortodokseihin aikoihin nykyään muualtakin. Kun Karhupuiston Bergga sulki ovensa, surin, mutta en pitkään. Samassa tilassa sijaitsee nyt viehättävä Flät no 14, joka tarjoilee aamiaista pitkälle iltapäivään.
Saavuimme Flätin aamiaiselle hitaan aamun jälkeen sateisena heinäkuun sunnuntaina. Ja voi pojat, olipa se ihana! Pieniä annoksia sai tilata kolmen, viiden ja seitsemän satseissa. Meillä oli kummallakin nälkä viiteen purtavaan, jotka huuhdoimme alas kahvin, vihreän teen ja omenamehun voimalla.
Pöytä täyttyi kipposista ja pienistä lautasista, jotka kaikki tulivat lähes nuoltua tyhjiksi. Kaikki annokset olivat paitsi söpöjä, myös vaivattoman oloisia, mutta pienillä jipoilla. Kovakuorinen leipä oli maukasta ja sisältä muhevaa. Tosin, koska tulimme aivan aamiaistarjoilun lopulla, tarjoilija pahoitteli niukahkoa annosta. Vatsat täyttyivät kyllä tälläkin määrällä.
Omat suosikkini olivat pähkinärouheella höystetty avokado, mustaherukkahillon kanssa tarjoillut juustot sekä "something sweet", joka palasteli raparperipiirakan suloiseksi jälkiruoaksi. Happamuuden ja makeuden sekoitus oli lähes itkettävän täydellistä.
Vähiten minua innosti öljyllä pirskoteltu omena, "something fresh", mutta annokseni katosi nopeasti puolison suuhun. Hänen satsistaan suosikiksi tuntui nousevan myös kirpeän raikas skagen.
Vähiten minua innosti öljyllä pirskoteltu omena, "something fresh", mutta annokseni katosi nopeasti puolison suuhun. Hänen satsistaan suosikiksi tuntui nousevan myös kirpeän raikas skagen.
Pidin kovasti kahvilan tunnelmasta. Berggan kierrätyshenkinen sisustus on vaihtunut astetta tyylikkäämmäksi, rentouden siitä kärsimättä. Vessan peilin tilalla lukenut "Perfection is boring" kosketti, vaikka aamiaiskokemus kyllä täydellistä hipoikin.
*****
En ole kummoinenkaan kuvaaja (todistusaineistoa suttuinen otsikkokuva jostakin epämääräisistä rehuista) ja keskityn ravintolassa yleensä lautasen tyhjentämiseen ennen kuin ehdin edes ajatella kuvaamista, joten tämä on nyt se ruokablogi, jossa on vain sanoja. Kuvia annoksista löydät helposti kahvilan Instagramista.
*****
En ole kummoinenkaan kuvaaja (todistusaineistoa suttuinen otsikkokuva jostakin epämääräisistä rehuista) ja keskityn ravintolassa yleensä lautasen tyhjentämiseen ennen kuin ehdin edes ajatella kuvaamista, joten tämä on nyt se ruokablogi, jossa on vain sanoja. Kuvia annoksista löydät helposti kahvilan Instagramista.
Ruoka ja tunteet
Olen kirjoittanut kriittisiä tekstejä - ankaria päivälehtiarvosteluja sekä vapaamuotoisempia tuumintoja Huminaa-blogissa - vuodesta 2000. Aihepiirinä on ollut rakastamani ala: esittävä taide.
Olen opiskellut alaa ahkerasti lapsesta saakka sekä työskennellyt sillä erilaisissa rooleissa niin taiteellisella kuin hallinnollisellakin puolella. Uskallan siis sanoa, että olen sen suhteen ainakin jossain määrin asiantuntija.
Ruoan suhteen sen sijaan en ole. Kokkaan spontaanisti harvoin ja aina ohjeiden mukaan. Minun tekemästäni ruoasta tuskin kukaan montaa euroa maksaisi, vaikka joskus sitä on joku santsannutkin.
Mutta rakastan muiden tekemää ruokaa, oli tekijänä sitten puolisoni, ystäväni, vanhempani tai ravintolan kokki. Ravintoloissa syön usein - harvemmin viiden ruokalajin illallisia, useammin nopeita arkihaukkauksia.
Ruoka aiheuttaa kuitenkin aina tunteita, ihan niin kuin esittävä taidekin ja välillä olen kokenut tarvetta sitä sanoittaa. Tämä blogi vastaa siihen tarpeeseen.
Ja kyllä. Olen itkenyt Tampereen Koskipuiston Rossossa, koska tiramisu oli niin hyvää.
Olen opiskellut alaa ahkerasti lapsesta saakka sekä työskennellyt sillä erilaisissa rooleissa niin taiteellisella kuin hallinnollisellakin puolella. Uskallan siis sanoa, että olen sen suhteen ainakin jossain määrin asiantuntija.
Ruoan suhteen sen sijaan en ole. Kokkaan spontaanisti harvoin ja aina ohjeiden mukaan. Minun tekemästäni ruoasta tuskin kukaan montaa euroa maksaisi, vaikka joskus sitä on joku santsannutkin.
Mutta rakastan muiden tekemää ruokaa, oli tekijänä sitten puolisoni, ystäväni, vanhempani tai ravintolan kokki. Ravintoloissa syön usein - harvemmin viiden ruokalajin illallisia, useammin nopeita arkihaukkauksia.
Ruoka aiheuttaa kuitenkin aina tunteita, ihan niin kuin esittävä taidekin ja välillä olen kokenut tarvetta sitä sanoittaa. Tämä blogi vastaa siihen tarpeeseen.
Ja kyllä. Olen itkenyt Tampereen Koskipuiston Rossossa, koska tiramisu oli niin hyvää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)