Ei ainoastaan leivästä, mutta melkein

Kun olen nälissäni, ajattelen yleensä ensimmäisenä leipää. Mieluiten ruisleipää, mahdollisimman hapanta, parhaimmillaan hiivatonta ja pelkkää ruista sisältävää. Viime aikoina olen löytänyt myös kauraleivän sekä juurella nostatetun vehnäleivän ihanuuden.

Ulkomailla kaipaan tuhtia voileipää, erityisesti aamiaisella. Vaikka olen perso myös makealle, se ei uppoa aamulla, joten usein pyörinkin hotellin aamiaishuoneessa tai kahvilassa epätoivoissani etsien patongin, voisarven tai vitivalkoisen sämpyläni väliin edes juustoviipaletta, mitä tahansa suolaista.

Ei ilahduta sen seitsemän sorttia kakkusia, jos ne ovat tarjolla oman suun suhteen väärään aikaan. (Toinen jännityksen paikka hotelliaamiaisella on aina se, ovatko kahvi ja appelsiinimehu riittävän vahvaa vai ihan litkua.) Tai sitten aamiaista ei saa lainkaan. Ja se jos mikä kuohuttaa tunteita.

Jouduin elokuussa 2013 viettämään yön Heathrow'n lentokenttähotellissa, kun kotimatka Edinburghista sai yllättäviä käänteitä. British Airways -lentoyhtiön tarjoama hotelli oli kristallikruunuineen, marmorilattioineen ja kylpyammeineen toki hieno, mutta olisin mieluummin ollut samaan aikaan jo kotona. Lentokenttäalueelta ei lähikauppaa löytynyt, mutta koska tarjolla oli illallinen meille uudelleenreititetyille, arvelin selviäväni aamupalalle saakka ilman omia eväitä.

Aamulento oli lähdössä sianpieremän aikaan, mutta hotelli ei tarjonnutkaan aikaisille lähtijöille mitään, vaikka ei liene poikkeuksellista, että juuri lentokentän vieressä yöpyvillä saattaa olla sellaisia tarpeita. Usein tarjolla on jugurttia tai muuta pientä, vaikka tuhdimpi aamiainen olisikin tarjolla vasta myöhemmin. Ei Radisson Blu Edwardianissa, tiedoksenne.

Maha (ja ehkä hieman ääneenkin) muristen lähdin siis suoraan kentälle. Lentokentällä oli hirmuinen ryysis, kuten Heathrow'lla on aina. Kaikissa kahviloissa jonot olivat niin pitkiä, että turvauduin kioskin tarjontaan. Jonotin ihan liian kauan päästäkseni maksamaan pussillisen liian suolaisia perunalastuja nautittavaksi liian sokeroidun appelsiinimehuni kanssa.

Kun lopulta pääsin Finnairin sinivalkoisten siipien suojaan, olin jo aivan epätoivoinen ja kaameassa nälkä-ja väsymyskiukussa.

Sitten lentoemännät alkoivat tarjoilla kahvia ja ruisleipää. En tiedä, milloin olisin ollut niin onnellinen sellofaaniin kääritystä hieman nihkeästä juustoreissumiehestä, että päästin salaa pienen iloitkun. Koti oli jo heti hieman lähempänä.

Flät no 14: Rakkaudesta aamiaiseen

Ennen kuin silloinen poikaystäväni oli tuleva puoliso, hän tarjoili minulle aamiaista keskellä yötä. Se oli tajunnanräjäyttävää anarkiaa! Aamiaista nyt keskellä yötä! Kenties siksi hän on nyt puoliso ja kenties siksi aamiainen on meille yhteinen ilo ja tärkeä hetki.

Aamiaista saa epäortodokseihin aikoihin nykyään muualtakin. Kun Karhupuiston Bergga sulki ovensa, surin, mutta en pitkään. Samassa tilassa sijaitsee nyt viehättävä Flät no 14, joka tarjoilee aamiaista pitkälle iltapäivään.

Saavuimme Flätin aamiaiselle hitaan aamun jälkeen sateisena heinäkuun sunnuntaina. Ja voi pojat, olipa se ihana! Pieniä annoksia sai tilata kolmen, viiden ja seitsemän satseissa. Meillä oli kummallakin nälkä viiteen purtavaan, jotka huuhdoimme alas kahvin, vihreän teen ja omenamehun voimalla.

Pöytä täyttyi kipposista ja pienistä lautasista, jotka kaikki tulivat lähes nuoltua tyhjiksi. Kaikki annokset olivat paitsi söpöjä, myös vaivattoman oloisia, mutta pienillä jipoilla. Kovakuorinen leipä oli maukasta ja sisältä muhevaa. Tosin, koska tulimme aivan aamiaistarjoilun lopulla, tarjoilija pahoitteli niukahkoa annosta. Vatsat täyttyivät kyllä tälläkin määrällä.

Omat suosikkini olivat pähkinärouheella höystetty avokado, mustaherukkahillon kanssa tarjoillut juustot sekä "something sweet", joka palasteli raparperipiirakan suloiseksi jälkiruoaksi. Happamuuden ja makeuden sekoitus oli lähes itkettävän täydellistä.

Vähiten minua innosti öljyllä pirskoteltu omena, "something fresh", mutta annokseni katosi nopeasti puolison suuhun. Hänen satsistaan suosikiksi tuntui nousevan myös kirpeän raikas skagen.

Pidin kovasti kahvilan tunnelmasta. Berggan kierrätyshenkinen sisustus on vaihtunut astetta tyylikkäämmäksi, rentouden siitä kärsimättä. Vessan peilin tilalla lukenut "Perfection is boring" kosketti, vaikka aamiaiskokemus kyllä täydellistä hipoikin.

*****

En ole kummoinenkaan kuvaaja (todistusaineistoa suttuinen otsikkokuva jostakin epämääräisistä rehuista) ja keskityn ravintolassa yleensä lautasen tyhjentämiseen ennen kuin ehdin edes ajatella kuvaamista, joten tämä on nyt se ruokablogi, jossa on vain sanoja. Kuvia annoksista löydät helposti kahvilan Instagramista.